Finnsbackan päiväkoti

Päiväkotimme

Finnsbackan päiväkoti sijaitsee kuntakeskuksessa vanhan kivikirkon ja kirjaston läheisyydessä. Historian siipien havina ja monikulttuurisuus ovat vahvasti läsnä v.1980 perustetussa päiväkodissamme. Toimimme tällä hetkellä väliaikaisissa väistötiloissa Kärrytiellä. Toimintamme siirtyy Jokirinteen oppimiskeskukseen sen valmistuttua uimahallin taakse.

Toimintamme

Varhaiskasvatuksemme ja esiopetuksemme lähtökohta on lapsilähtöisyys. Lapsen halu tutkia ja pohtia häntä ympäröivää maailmaa sekä lapsen esittämät kysymykset, ajatukset ja toiveet antavat kasvattajille tietoa, mistä lapset ovat kiinnostuneita, mitä he haluavat oppia ja millä tavoin heidän kasvua, kehitystä ja oppimista voidaan parhaiten tukea ja edistää. Ilo on paras opettajamme.

Haluamme vaalia lapsuutta ja kannatella kasvatuskumppanuutta. Lapset saavat leikkiä, oppia ja tutkia omalla, heitä kiinnostavalla tavalla. Päiväkodissamme erilaiset kulttuuritaustat ja katsomukset ovat rikkaus. Tavoitteenamme on, että lasten omat sadut, tarinat ja leikit, toiminnan ja ilo näkyvät ja kuuluvat jokaisen lapsen päivässä.

Esiopetuksemme ja varhaiskasvatuksemme tehtävänä on vahvistaa lapsen oppimisedellytyksiä. Uskomme positiivisen kannustuksen voimaan. Haluamme tukea lapsen itsetunnon kehitystä antamalla hänelle myönteisiä oppimiskokemuksia yksilönä ja ryhmän jäsenenä.

Olemme olleet mukana alle 3-vuotiaiden Diggaa mun digimatkaa-hankkeessa. Teemme lasten kiinnostuksen kohteet näkyväksi digitaalisten kasvunkansioiden avulla lapsille ja heidän läheisilleen.

Hyödynnämme metsää, luontoa ja rakennettua ympäristöä oppimisympäristönä. Opettelemme yhdessä vastuullista kuluttamista. Ihastelemme luonnon monimuotoisuutta, tutkimme ja tutustumme eri ilmiöihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Tässä tutkimisessa hyödynnämme Case forest -pedagogiikkaa.

Olemme mukana Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa ja kannustamme lapsia liikkumaan niin sisällä kuin ulkonakin.

Päiväkodissamme alkaa luonto-ja ympäristöpainotteinen esiopetus 1.8.2019 alkaen.

Ryhmien yhteystiedot

 Ryhmä Ikä Puhelinnumero
Puput 0-4 040 126 9418
Pandat 0-4 040 126 9417
Vilperit 4-5 040 126 9419
Norpat 5 040 126 9314
Heinähatut 6 040 041 6792
Nallet 5-6 040 573 4652

Aukioloaika:
klo 6.30 - 17.30

Mikäli lapsen hoitoajan tarve on yllä olevaa aukioloaikaa laajempi, keskustelethan asiasta päiväkodin johtajan kanssa.

Osoite:
Kärrytie 4
02400 Kirkkonummi

Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

Päiväkodin johtaja:
Elina Utriainen
040 568 9620

Varajohtaja:
Emmi Åkerblom
050 327 2787

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja:
Hilkka Tuomivaara
040 829 4043

Varhaiskasvatuksen psykologi:
Laura Lindqvist
040 126 9740

Esiopetuksen kuraattori:
Tiia Lamberg-Leinonen
040 126 9741