Välj en sida
kirkkonummi

Inkilänportti

Tilanne: Odotuskori 2025-2027

Hankkeen tavoiteasettelu tehdään suunnittelun käynnistyessä yhteen sopivaksi laadittujen kehityskuvien kanssa. Kunnan uuden maankäytön kehityskuvan lisäksi aluetta koskee ennen Sundsbergin ja Sarvvikin osayleiskaavan käynnistämistä laadittu alueellinen kehityskuva käsittäen myös Jorvaksen ja Inkilän alueet.

Lakkautettu aiempi Inkilänportin kaavahanke oli maankuntakaavan sekä Jorvaksen ja Inkilän osayleiskaavan mukainen: kauppakeskittymässä oli liiketilaa peräti 50 000 k-m2. Hankkeen ennustettu liikennemäärien kasvu edellytti seudullisten pääväylien (Länsiväylä ja Kehä III) risteysjärjestelyjen merkittävää parantamista. Tästä aiheutuvat kustannukset nousivat korkeiksi eikä hankkeen toteuttamiselle ole edellytyksiä. Myös verkkokaupan ennustettu kehitys oli epäedullinen hankkeelle. Edellä kuvatun johdosta kaavoituksen vastuutaho päätti luopua hankkeesta loppuvuonna 2015.

Hanke sijaitsee seudullisten pääväylien risteysalueen tuntumassa hyvän saavutettavuuden alueella. Se sijaitsee myös hyvin näkyvällä paikalla ja alueen kaupunkikuvalliset tavoitteet on siksi asetettava korkealle. Mitä todennäköisin kaupan painoarvo päivitettävässä tavoiteasettelussa vähenee ja alueen uusi maankäyttö saattaa kytkeytyä esimerkiksi Kolabackenin alueelle toteutettavaan datakeskukseen sekä aikaisempaan enemmän monipuolisen yritystoiminnan ja vapaa-ajan palvelujen mahdollistamiseen. Hanke kytketään läheisiin asemakaavoihin maankäytön ja liikenneratkaisujen osalta.

Hankkeen yhteydessä selvitetään Länsiväylän ja Kehä III:n tiesuunnitelman muutostarve sekä alueellisen liikenneverkon kytkeytyminen läheisiin asemakaavoihin.Alueen läpi johdetaan seudullinen pääpyöräilyreitti (PÄÄVE).

Kaavoitusohjelma: Odotuskori 2025-2027, hankekortti


Lakkautettu aiempi kaava:

Ehdotusvaihe:

Asemakaavaehdotuksen (piir.nro. 3231) asettaminen nähtäville, yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.10.2015 (§ 66)


Valmisteluvaihe:

Asemakaavaluonnoksen asettaminen nähtäville, yhdyskuntatekniikan lautakunta 18.10.2012 (§ 75)
Kaavaluonnos (piir.nro 3112) nähtävillä 5.11.-7.12.2012


Aloitusvaihe:

Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on hyväksytty 19.1.2012 (§ 3)


 

Kaavoittajan yhteystiedot:

Tero Luomajärvi

etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

puh. 040 846 5657