Kirkkonummi

Suosikiksi

Esiopetukseen ilmottautuminen

Uusien oppilaiden ilmoittautuminen Kirkkonummen kunnan esiopetukseen lv 2012-2013

Lapsella on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna oikeus saada esiopetusta. Kirkkonummella järjestetään esiopetusta useimmissa kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa sekä Kirkonkylän koulussa (alkuluokka).

Esiopetukseen haetaan oppilaaksi 29.1.2012–10.2.2012 täyttämällä sähköinen hakulomake kunnan internet-sivuilla.

Myös päiväkodeissa päivähoidossa olevien lasten huoltajien on erikseen haettava esiopetuspaikkaa lapselleen. Esiopetukseen voi hakea oppilaaksi myös vieraalla oppilaaksiottoalueella olevaan esiopetuksen järjestämispaikkaan. Kunta osoittaa esiopetuspaikan kuitenkin ensisijaisesti oppilaan omalta oppilaaksiottoalueelta. Masalan, Nissnikun ja Kartanonrannan koulujen oppilaaksiottoalueilla esiopetuksessa oppilaita voidaan siirtää alueelta toiselle, ellei opetustiloja voida omalta oppilaaksiottoalueelta järjestää (Svol 28.1.2009,§5). Myös Veikkolan ja Vuorenmäen koulujen oppilaaksiottoalueilla voidaan toimia esiopetuksen osalta samalla tavalla (Svol 13.4.2011, § 36)

Vieraalta oppilaaksiottoalueelta voidaan esiopetuspaikka osoittaa, jos paikkoja todetaan jäävän vapaaksi. Mikäli esiopetuspaikka huoltajan hakemuksesta osoitetaan vieraalta oppilaaksiottoalueelta, vastaa huoltaja kuljetuksen järjestämisestä ja sen kustannuksista.

Mikäli lapsella on esiopetuksen lisäksi päivähoidon tarve, päivähoitohakemus jätetään samassa yhteydessä kuin hakemus esiopetukseen. Yksityiseen esiopetukseen hakeva lapsi hakee esiopetusta sähköisellä hakemuksella ja täydentävää päivähoitoa yksityisen päiväkodin omalla hakulomakkeella. Päivähoitohakemus palautetaan yksityiseen päiväkotiin.

Esiopetusta annetaan koulupäivinä 4 tuntia päivässä. Esiopetus alkaa maanantaina 13.8.2012 ja päättyy perjantaina 31.5.2013.

Lisätietoja antavat päivähoitoalueiden aluevastaavat: Mervi Rodionoff (Veikkola) p.0400-269198, Elina Utriainen (Keskusta, Kolsari, Ravals, Gesterby, Neidonkallio) p.040-5689620, Pirita Kallio (Jolkby, Heikkilä, Laajakallio, Kantvik, Upinniemi) p. 0400-667539, Sari Siekkinen (Masala, Sundsberg) p. 050-5880664 tai sähköpostitse .

Esiopetusyksiköt

Esiopetuksen järjestämispaikat

Esiopetusryhmä perustetaan, mikäli ryhmään ilmoittautuu vähintään 7 lasta. Esiopetusryhmien muodostamisessa noudatetaan opetusministeriön opetusryhmien enimmäiskokoa koskevia suosituksia sekä suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan päätöstä lasten lukumäärästä, kun kyseessä on esiopetuksen lisäksi päivähoitoa tarvitsevia lapsia (svol Ruotsinkieliseen kielikylpyyn otetaan yhteensä enintään 26 lasta. Esiopetusta lukuvuonna 2012-2013 antavat päiväkodit varmistuvat lopullisesti siinä vaiheessa, kun on tiedossa alueen esiopetukseen ja lasten päivähoitoon hakeneiden kokonaismäärä.

Lisätietoja antavat päivähoitoalueiden aluevastaavat: Mervi Rodionoff (Veikkola) p.0400-269198, Elina Utriainen (Keskusta, Kolsari, Ravals, Gesterby, Neidonkallio) p.040-5689620, Pirita Kallio (Jolkby, Heikkilä, Laajakallio, Kantvik, Upinniemi) p. 0400-667539, Sari Siekkinen (Masala, Sundsberg) p. 050-5880664 tai sähköpostitse .

Esiopetuksen järjestämispaikat oppilaaksiottoalueittain 2012 - 2013:

Gesterbyn koulun oppilaaksiottoalueella
Ravalsin päiväkoti (kunnallinen), Ravalsintie 14, 02400 Kirkkonummi, puh.040-5812137
Gesterbyn koulu: Neidonkallion päiväkoti, (kunnallinen, Neidonkallion päiväkodissa vain kielikylpyesiopetusta, sähköisessä hakemuksessa toimipiste on Neidonkallion päiväkoti), Satulinnantie 2, 02400 Kirkkonummi, puh.050-588 0662, Gesterbyn koulu, puh.040-5743 961
Gesterbyn lastentarha (yksityinen), Hopearinne 4, 02410 Kirkkonummi, puh. 045-1140026
Gesterbyn päiväkoti (kunnallinen), Hevoshaansilta 2, 02410 Kirkkonummi, puh.040-7056034

Heikkilän koulun oppilaaksiottoalueella
Jolkbyn päiväkoti (kunnallinen), Hirvitie 7, 02400 Kirkkonummi, puh.050-4140671
Ljunghedan lastentarha (yksityinen), Vanha Heikkiläntie 64, 02400 Kirkkonummi, puh. 045-1140027

Kantvikin koulun oppilaaksiottoalueella
Kantvikin päiväkoti (kunnallinen), Sokeripolku 5, 02460 Kantvik, puh.040-5201309

Kartanonrannan koulun oppilaaksiottoalueella
Kartanonrannan päiväkoti (kunnallinen), Kartanonkuja 1, 02450 Sundsberg, puh.050-4140672
Sundsbergin Taaperot (yksityinen), Omenaraitti 2, 02450 Sundsberg, puh.040-7164456
Tenava - Kartano (yksityinen), Sundetin Puistotie 20, 02450 Sundsberg, puh.010 836 7238

Kirkonkylän koulun oppilaaksiottoalueella
Finnsbackan päiväkoti (kunnallinen), Kappalaisenpolku, 02400 Kirkkonummi, puh.040-5689620
Kirkonkylän koulu (kunnallinen, sähköisessä hakemuksessa toimipiste on Finnsbackan päiväkoti), Wiikintie 3, 02400 Kirkkonummi, puh.050-3107061 miel. klo 13 jälkeen.

Laajakallion koulun oppilaaksiottoalueella
Laajakallion päiväkoti (kunnallinen), Sinipiiankuja 3, 02400 Kirkkonummi, puh. 0400-667539

Masalan koulun oppilaaksiottoalueella
Sportti-Vekarat (yksityinen), Masalantie 346, krs, 02430 Masala, puh.040-5348756

Nissnikun koulun oppilaaksiottoalueella
Köpaksen päiväkoti (kunnallinen), Bjönsinpolku 3, 02430 Masala, puh.040-5819695
Nissnikun päiväkoti (kunnallinen), Nissenpolku 1, 02430 Masala, puh.050-4140341

Upinniemen koulun oppilaaksiottoalueella
Upinniemen päiväkoti (kunnallinen), Upinniemen rantatie A 22, 02470 Upinniemi, puh.040-5201309

Veikkolan koulun oppilaaksiottoalueella
Veikkolan päiväkoti: Koskentorin esikoulu (kunnallinen, sähköisessä hakemuksessa toimipiste on Koskentorin esikoulu), Kisapolku 7, 02880 Veikkola, puh.040-5854685
Nooan Arkki (yksityinen), Vanhatie 7-9, 02880 Veikkola, puh. 044-2993830
Tenava - Huvila (yksityinen), Vanhatie 7-9, 02880 Veikkola, puh.010 8367 235
Veikkolan leikkipuisto (punainen tupa) (yksityinen), Impivaarantie 3, 02880 Veikkola, puh. 044-3077257

Vuorenmäen koulun oppilaaksiottoalueella
Haapajärven päiväkoti (kunnallinen), Puukirkontie 24, 02880 Veikkola, puh. 0400-269198
Vuorenmäen päiväkoti (kunnallinen), Eerikinkartanontie 5, 02880 Veikkola, puh.040-1269516
Tenava - Navala (yksityinen), Navalantie 19, 02880 Veikkola, puh.010 836 7273

Bookmark and Share
Ota kantaa!