Kirkkonummi

Suosikiksi

Haja-asutusalueen osoitejärjestelmä

Osoitejärjestelmä on osa turvallisuutta. Sen avulla esim. hälytysajoneuvot löytävät nopeasti perille oikeaan kohteeseen. Osoitenimi ja osoitenumero ohjaavat sekä postin että vierailijat oikeaan paikkaan.

Kunnan tehtävänä on huolehtia osoitejärjestelmästä. Tielle tulee antaa oma osoitenimi, jos sen varrella on enemmän kuin kaksi osoitekohdetta. Lisäksi jos yksittäinen osoitekohde sijaitsee kaukana nimetystä tiestä, voidaan sen liittymälle antaa oma osoitenimi.

Uusia tiennimiä tarvitaan

Uudisrakentaminen Kirkkonummen haja-asutusalueilla on ollut voimakasta viime vuosina. Eri puolilla kuntaa on yli 30 aluetta, joissa on enemmän kuin 2 osoitekohdetta nimeämättömän tieyhteyden varrella. Joillekin alueille tarvitaan useita nimiä.
Jos havaitset, että osoitteesi on puutteellinen, ilmoita siitä nimistötoimikunnalle:
- sijainti (esim. lähtöpiste nimetyn tien varrelta)
- tien varrella olevat osoitekohteet ja niiden omistajat
(esim. kiinteistörekisterinumero, omistajannimi ja yhteystiedot)
- mahdollinen idea uudeksi tiennimeksi
- perustelut

Ilmoituksen voi tehdä osoitteella:
- Kirkkonummen kunta, nimistötoimikunta, PL 20, 02401 KIRKKONUMMI
- , Viestiin viite:
Nimistötoimikunta, Haja-asutusalueen osoitejärjestelmä

Nimistötoimikunta valmistelee

Osoitejärjestelmän täydentäminen ei ole mahdollista ilman nimistösuunnittelua, jolla varmistetaan, että uudet nimet ovat hyväksyttyjen periaatteiden mukaisia ja sopivat yhteen aiemman osoitenimistön kanssa.
Nimistötoimikunta käsittelee saapuneet ilmoitukset ja tekee sen jälkeen tarvittavat ehdotukset osoitejärjestelmän täydentämisestä kunnanarkkitehdille päätöksentekoa varten.

Lisätietoa nimistönsuunnittelusta Kirkkonummella löydät täältä.

Bookmark and Share
Ota kantaa!