Suosikiksi
Voit lisätä sivuja suosikkeihisi, jolloin ne ovat kätevästi saatavillasi etusivun vasemmassa laidassa.
Koulujen kerhotoiminta
Koulujen kerhotoiminnan tarkoituksena on turvata lasten ja nuorten monipuolisen, kasvua tukevan vapaa-ajan toteutumista. Kerhotoimintaa on kehitetty vuodesta 2008 opetushallituksen Perusopetus paremmaksi (POP)- ohjelman osana aktiivisesti. Kuten suurin osa Manner-Suomen kunnista, myös Kirkkonummi on lähtenyt mukaan kerhotoiminnan kehittämistalkoisiin.
Kerhotoiminnalla osana koulun toimintaa tarkoitetaan perusopetuslain 47 §:ssä mainittua ja opetussuunnitelman perusteissa määriteltyä toimintaa, jonka järjestämisen periaatteet tulee kirjata opetussuunnitelmaan. Osallistuminen on lapsille vapaaehtoista ja maksutonta, mikä takaa osallistumisen helppouden sekä tasa-arvoisuuden kaikkien oppilaiden kesken.
Kirkkonummen kunta on saanut Opetushallituksen valtionavustusta koulujen kerhotoiminnan kehittämiseen lukuvuodesta 2008–2009 lähtien. Kerhot toimivat kouluissamme jatkossakin, sillä valtionavustusta on myönnetty myös lukuvuodelle 2011–2012. Kuten viime lukuvuonna, kerhotoiminta toteutuu jatkossakin alueellisena, jolloin keskustan (Kirkonkylän, Kirkkoharjun, Gesterbyn ja Kantvikin koulut), Masalan (Nissnikun, Masalan, Kartanonrannan, Heikkilän, Laajakallion ja Sepän koulut) ja Veikkolan (Veikkolan koulu sekä Vuorenmäen koulu) alueilla oppilaat voivat osallistua alueen kaikkien koulujen kerhoihin. Vetäjiksi on lupautunut opettajien lisäksi muutama yhdistyksen ja urheiluseuran edustaja sekä oppilaiden huoltaja. Alueellisen kerhotoiminnan etuna on, että resursseja pystytään käyttämään tehokkaammin ja oppilaille pystytään tarjoamaan monipuolisempaa kerhotoimintaa. Oppilaat hyötyvät erityisesti mahdollisuudesta tutustua muidenkin kuin oman koulun oppilaisiin ja opettajiin. Huoltajille voidaan tarvittaessa maksaa kilometrikorvausta oppilaiden kerhomatkojen kuljetuksista.
Kerhoihin ilmoittautuminen